| Yhteydestä
Ylimmäispapillisessa rukouksessaan Jeesus rukoili, että me olisimme
yhtä. Tosiasia on, että juuri yhteyden eteen on kerääntynyt monia
kristityt toisistaan erottavia tekijöitä.
Onko erilaisuus siunaus vai kirous? Joudummeko yhteyteen
pyrkiessämme hautaamaan lempioppimme, jonka puolesta olemme
maineikkaasti taistelleet vuosikymmeniä? Uskomme, että ketään ei
tulla haastamaan luopumaan Raamatun opista tai siitä, kuinka sen
itse ymmärtää. Sitä vastoin jokaisen meistä tulee luopua
uskonnollisesta ylpeydestämme ja itsemme korottamisesta.
Samassa Jeesuksen rukouksessa kerrotaan kristittyjen välisen
yhteyden hedelmästä. Se tulee olemaan vahva evankeliointiväline
aivan kuten alkuseurakunnan aikana.
|