Etusivu Uudistuksesta Yhteydestä Isän Sydämestä Herätyksestä Kauppa

Tilauslomake
Uusin lehti
Arkisto
Mediatiedot
Yhteystiedot
Näyn takana
Palaute
Näky-konferenssi
Kauppa

Teksti: Saara Taina

Kuva: Sami ja Saara Kemppaisen arkisto

  

ARKIPÄIVÄN IHMEITÄ

 

Kaliforniassa sijaitsevan Bethel-raamattukoulun opiskelijoille ihmeet ovat arkipäivää. Herätyksen keskelle syntyneessä koulussa opiskelijoita opetetaan elämään uskoaan todeksi.

 

Pastori Bill Johnsonin johtama Bethel School of Supernatural Ministry -raamattukoulu sijaitsee Reddingin kaupungissa Pohjois-Kaliforniassa Yhdysvalloissa.

Koulun nimi merkitsee ’yliluonnollisen palvelutyön koulua’, ja se toimii Bethel-seurakunnan yhteydessä. Kolmella vuosikurssilla opiskelee noin 1300 eri maista tullutta oppilasta.

Koulussa pidetään tärkeänä sitä, että Jumalan valtakunnan todellisuus leviää ihmeiden ja merkkien kautta, ja opiskelijoita rohkaistaan palvelemaan lähimmäisiään rakkaudessa, totuudessa ja Pyhän Hengen voimassa.

Teoriaopintojen lisäksi koulun viikko-ohjelmaan kuuluvat viikoittaiset aktiot naapuruston lähiöihin, kouluihin, vanhainkoteihin ja vierotuskeskuksiin. Kolmantena vuonna opiskelijat toimivat harjoittelijoina Bethel-seurakunnassa tai sen yhteistyökumppanien luona ympäri maailman.

Maaliskuussa koulusta lähtee noin 60 tiimiä parin viikon mittaisille lähetysmatkoille eri maanosiin.

Itse opiskelen ensimmäisellä vuosikurssilla. Kuulin koulusta ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten tutultani, joka antoi kuunneltavakseni pastori Johnsonin opetusta Raamatusta.

Opetukset koskettivat minua ja herättivät kaipauksen Jumalan läheisyyteen.

ASKEL KERRALLAAN

Tapauksen jälkeen opiskelin tanssia australialaisessa School of Creative Arts -koulussa. Koulusta valmistuttuani sain kutsuja tulla perustamaan tanssiryhmiä eri paikkoihin, mutta koin, että Jumala halusi ensin opettaa minulle lisää läheisyydestään ja Pyhän Hengen voitelusta. Päätin toistaiseksi kieltäytyä palvelutyötarjouksista ja hakea Bethelin raamattukouluun.

Enkä todellakaan ole päätöstäni katunut! Tämä on ollut ihmeellistä aikaa. En eläissäni ole nähnyt niin paljon ihmeitä niin lyhyen ajan sisällä.

Sain hiljattain kokea henkilökohtaisenkin ihmeen.

Niin kauan kuin muistan, oikea akillesjänteeni on ollut lyhyempi tai kireämpi kuin vasen. Jos koukistin polviani niin, että kantapäät pysyivät maassa, vasen polvi meni vähintään viisi senttimetriä alemmas kuin oikea.

Kipuja ei ollut, mutta vaiva ärsytti ja haittasi tanssiessa. Minun piti aina muistaa taivuttaa vasenta polveani varoen, jotta olisin pysynyt tasapainossa.

Loppusyksystä 2009 olin eräänä sunnuntaina Bethel-seurakunnan kokouksessa. Pastori Johnson alkoi jakaa tiedon sanoja koskien erilaisia jalkavaivoja, ja hän sanoi kokevansa erityisesti, että Jumala koskettaisi jonkun oikeaa akillesjännettä.

jumala yllättää

Tunsin heti jännää kihelmöintiä akillesjänteessäni. Kenenkään ei tarvinnut edes rukoilla puolestani.

Kuljin vähän edestakaisin ja koukistin kokeeksi polviani. Ne taipuivat täsmälleen saman verran! Ihmeen jälkeen tanssiminen on ollut paljon helpompaa.

On upeaa päästä jakamaan siitä, mitä on itse saanut. Pääsin mukaan Healing Outreach -aktiotiimiin, joka kiertää kodeissa, sairaaloissa ja parantoloissa rukoilemassa ihmisten puolesta.

Loppusyksystä 2009 tiimimme rukoili naisen puolesta, jolla oli ollut aivohalvaus. Hänen vasen kätensä oli käpristynyt nyrkkiin, eikä hän pystynyt avaamaan sitä. Rukouksen aikana nyrkki avautui vähitellen kokonaan. Nainen oli aivan haltioissaan!

Vaikka emme aina näkisikään välitöntä parantumista, on ilo saada välittää Jumalan rakkautta. Sitä koulussamme pidetään kaikkein tärkeimpänä.

Yliluonnollisen palvelutyön koulu perustettiin Bethel-seurakunnassa 1990-luvulla alkaneen voimakkaan herätyksen keskellä. Seurakunnan pastoriksi oli juuri tullut Bill Johnson, joka sai sydämelleen perustaa koulun, joka varustaisi ja levittäisi herätyksen kantajia ympäri maailman kaikille yhteiskunnan osa-alueille.

 

OPETUS KÄYNNISTYY

Entinen liikemies, pastori Kris Vallotton oli saanut samanlaisen näyn, ja niinpä vuonna 1998 syntyi Bethel School of Supernatural Ministry.

Vallotton alkoi johtaa koulua pastori Johnsonin ohjauksessa. Jumala vaikutti sekä Bethelin seurakunnassa että koulussa, ja ihmisiä alkoi parantua sairauksista ja vapautua monenlaisista kahleista. Monet kohtasivat Jumalan rakkauden uudella tavalla: he huomasivat, että Jumala on hyvä ja että Hän on hyvällä tuulella! Herätyksen houkuttelemana kouluun alkoi pian virrata oppilaita ympäri maailman.

Koulun oppimisympäristö on käytännönläheinen. Opettajat eivät ole ensisijaisesti professoreita ja teologeja vaan nykypäivän apostoleja, profeettoja, evankelistoja, pastoreita ja opettajia.

Opintoihin kuuluu kirkkohistoriaa ja avaimia Raamatun opiskeluun, mutta painopiste ei ole teologian opiskelussa. Kasvaakseen uskossa opiskelijoita rohkaistaan todistamaan, profetoimaan, saarnaamaan, rukoilemaan, parantamaan sairaita ja ajamaan ulos riivaajia.

Bethelissä uskotaan, että Raamattu on totta ja että meidät on kutsuttu elämään yliluonnollista elämää, jonka esimerkkinä on Jeesuksen maanpäällinen elämä.

Jeesus eli yliluonnollista elämää, koska 1) Hän oli synnitön ja Hänellä oli suora yhteys Isään ja 2) Hän eli täysin Pyhän Hengen voimasta riippuvaisena.

 

SANOISTA TEKOIHIN

Kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Jeesus vapautti meidät synnin vallasta ja avasi meille yhteyden Isään. Nyt on vain meistä kiinni, kuinka riippuvaisina Pyhästä Hengestä elämme.

Opiskelijoiden odotetaan elävän uskoaan todeksi arjen keskellä. Viikoittaisissa aktioissa jaetaan ruokaa kodittomille, järjestetään pyhäkouluja katujen lapsille ja viedään Jumalan rakkautta kaduille ja kujille esimerkiksi taiteiden avulla.

Koulun ja seurakunnan elämä sulautuvat toisiinsa. Virallisten oppituntien lisäksi opiskelijat osallistuvat myös seurakunnan toimintaan.

Minulle on ollut tärkeää saada palvella tanssitiimissä Bethel-seurakunnan Healing Rooms -tilaisuuksissa. Healing Rooms on paikka, johon voi tulla pyytämään rukousta minkä tahansa sairauden tai vaivan tähden.

Nykyään käytössä on kaksi kokoustilaa, varsinainen rukoushuone sekä odotussali, jossa ihmiset odottavat vuoroaan päästäkseen rukoiltavaksi. Salissa soittaa ylistysbändi, ja monet parantuvat jo siellä - ennen kuin heidän puolestaan on edes ehditty rukoilla.

Tanssijat vapauttavat Herran läsnäoloa liikkeen keinoin kummassakin tilassa.

 

TANSSIJAN KUTSUMUS

On etuoikeus saada olla mukana siinä, mitä Herra tekee, sillä oma kutsumukseni on varustaa maailmanlaajuista seurakuntaa, Kristuksen morsianta, ylistämään koko olemuksellaan. Haluan levittää Jumalan valtakuntaa taiteiden ja tanssin avulla, jotta ihmiset pelastuisivat, paranisivat ja vapautuisivat.

Healing Rooms -tilaisuuksissa monien kuurojen korvat ovat auenneet, kasvaimia on hävinnyt ja monenlaiset vaivat ovat parantunet.

Loppusyksystä 2009 eräs nainen, jonka toinen korva oli ollut kaksikymmentä vuotta lähes kokonaan kuuro, sai kuulonsa takaisin. Eräs toinen nainen parani MS-taudistaan, jota oli sairastanut kolmekymmentä vuotta.

Olin aivan vieressä, kun hän nousi pyörätuolistaan Jeesusta ylistäen. Jeesus on ihmeellinen parantaja!

Yliluonnollinen elämäntapa ei tarkoita vain Pyhän Hengen lahjojen käyttämistä. Se on ennen muuta sitä, että opimme elämään Jumalan läsnäolossa, Hänen valtakuntansa todellisuudessa ja Hänen yliluonnollisessa rakkaudessaan.

Kun löydämme oman identiteettimme Jeesuksessa, alamme heijastaa Hänen rakkauttaan kaikilla elämänalueilla, ja Jumalan valtakunta alkaa murtautua läpi mitä ihmeellisimmillä tavoilla.

 

Lisää tietoa Bethel-seurakunnasta ja raamattukoulusta löytyy

sivulta www.ibethel.org.