Teksti: Ruut Selin

Kuva: Mikko Toivari

Syvyyttä suhteeseen avioliittoleiriltä

Kaksi vuoden naimisissa ollutta pariskuntaa osallistui viime kesänä viikon mittaiselle avioliittoleirille Pieksämäellä. Millaisia eväitä reissusta arkeen tarttui?

Kolmikymppinen Heikki ja 26-vuotias Elise Pirkola osallistuivat ensimmäistä kertaa HNMKY:n järjestämälle avioliittoleirille. Kimmoke lähtemiseen tuli omasta seurakunnasta.

– Kuulumme Majakka-seurakuntaan, jonka johtotiimi oli päättänyt, että he haluavat tukea jokaista vastikään naimisiin mennyttä pariskuntaa maksamalla puolet heidän leirimaksustaan. Uskon, että päätös oli hyvä.

– Leirillä huomasimme, että jos väärinkäsitykset saavat muhia puolisoiden välillä vuosia, ehtii niistä ajan mittaan kehittyä aikamoinen soppa. Nyt saimme eväitä kommunikaatioon ja toisen ymmärtämiseen jo näin varhaisessa vaiheessa, markkinointiassistenttina toimiva Elise huomasi.

– Leiriä voisi verrata poliorokotteeseen, joka annetaan ihmiselle ennen varsinaisen taudin ilmenemistä, suojaksi. Samalla tavoin leirin opit varjelevat pareja pahimmilta kriiseiltä.

26-vuotiaat Sini ja Antti Seppälä kuuluvat niin ikään Majakkaan. – Vaikka emme ehtineetkään kehittää suhteessamme mitään massiivista kriisiä, teimme leirin aikana monta tärkeää löytöä. Yksi niistä liittyi suhdedynamiikkaamme. Antti oli huomaamattaan alkanut kohdella minua kuin isä lastaan, kielitiedettä Helsingin yliopistossa opiskeleva Sini kertoo. – Havahduimme siihen, että kyse oli väärästä auktoriteettiajattelusta. Olemme molemmat suhteessamme tasavertaisia ja samalla viivalla.

Arjen rakkautta

Sini rakastui Antin määrätietoisuuteen. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että hän oli korviaan myöten rakastunut. Miestä oli helppo lukea, sillä käytös oli riittävän läpinäkyvää. – Sinissä minua viehätti se, että häntä oli helppo lähestyä ja juttelu hänen kanssaan niin mutkatonta, viittä vaille valmis diplomi-insinööri kertoo.

Heikki taas rakastui Elisen avoimuuteen ja energisyyteen. – Elise tuntui heti sukulaissielulta. Silti avioliittoleirin aikana sitouduimme toisiimme entistä syvemmin, sisustussuunnittelijana toimiva muotoilija sanoo.

Käytännössä se tarkoittaa, että tulevaisuudessa pari voi nähdä itsensä isänä ja äitinä. – Ennen leiriä ajattelimme, että jos välillämme on epävakautta, siihen ei lapsia kannata hankkia. Leirin aikana saimme suhteeseemme tasapainoa, joka tuntuu yhä, Helsingin Saalem-seurakunnan lapsityössä varttunut Elise pohtii.

– Ensimmäisen avioliittovuoden aikana elämämme oli melko rutiinitonta. Rakastamme kiireistä elämää. Ennen leiriä keskustelimme paljon myös suhteemme ongelmakohdista, mutta asioiden vierestä. Emme osanneet käsitellä niitä oikein. Leiriltä löysimme oikeat välineet. Siellä pysähdyimme kertomaan toisillemme asioita, joista emme aiemmin olleet puhuneet. Se lähensi ja lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nyt asetamme suhteemme ajankäytössä entistä korkeammalle, Kalajoelta Helsinkiin muuttanut Heikki summaa.

Iltanuotiolla

Sini ja Antti Seppälä oivalsivat viikon aikana, ettei kumpikaan osaa lukea toistensa ajatuksia. – Sorrun helposti siihen, että oletan Sinin ajattelevan jostain asiasta tietyllä tavalla. Pidän myös helposti ajatukset sisälläni. Pienryhmä rohkaisi käsittelemään asioita ääneen. Löysin itsestäni paljon uutta ja ihmeellistä, Antti sanoo.

Myös Sini nautti siitä. Kuluneen vuoden aikana hän oli ehtinyt jo toivoa, että aviomies päästäisi hänet useammin kurkistamaan omaan sisäiseen maailmaansa. – Toisaalta myös opin, että Antti ei kykene arvaamaan ajatuksiani. Jos haluan jotain, minun tulee kertoa siitä hänelle.

Oivallukset eivät syntyneet ilmaiseksi. Uutta asiaa tuli jo ensimmäisillä luennoilla niin paljon, että Seppälät nukahtivat ensimmäisenä iltana kahdeksalta. – Pienryhmä oli tosi toimiva juttu. Toisten avoimuus kannusti myös itseä avoimuuteen.

Pirkoloilla syvimmät keskustelut käytiin majapaikan iltanuotiolla. Samassa paikassa asuneet perheet kokoontuivat ilta toisensa jälkeen paistamaan nuotiolle makkaraa ja purkamaan päivän tapahtumia. – Ulkoilma ja tulen loimu tekivät tilanteesta epävirallisemman ja sai monet avautumaan. Myös leirin ilmapiiri rohkaisi siihen. Viikon kuluttua olimme kuitenkin niin puhki asioiden käsittelemisestä, että pidimme kotiin tultuamme siitä vähän lomaa, Pirkolat naurahtavat.

Avoimuus lähentää

Mitä selkeitä muutoksia arkeen sitten tuli? – Kodinhoito on ollut meillä vähän niin ja näin. Vasta sitten, kun jotain on ollut ihan pakko tehdä, olemme tarttuneet toimeen. Leirillä laadimme selkeän luettelon siitä, mistä kumpikin kodissa vastaa. Antti hoitaa kaikki isommat asiat, kuten imuroinnin ja ikkunoiden pesun, minulle jäävät pienemmät jutut kuten pyykkäys ja astiat.

Pirkoloilla muutos ei koske arjen käytäntöjä. – Joku perustavaa laatua oleva alitajuinen muutos suhteessamme tapahtui. Siihen tuli uutta rauhaa. Asiat selkiytyivät leirillä ja se jäi vain jotenkin päälle.

– Emme olleet tietoisesti salanneet toisiltamme mitään. Silti moni asia oli jäänyt puimatta. Joistakin asioista en aiemmin ollut itse edes tietoinen tai en ollut halunnut niitä myöntää, Heikki sanoo.

– Huomasin, kuinka pienistäkin asioista totuuden kertominen vapauttaa syyllisyydestä. Niiden salaaminen taas etäännyttää toisesta. Oli ihana huomata, ettei toinen loukkaannukaan siitä, mistä luulin hänen pahoittavan mielensä. Leiri syvensi monin tavoin suhdettamme, Elise sanoo.

Seurakunta & avioliittoihin panostaminen

Hyvät avioliitot eivät synny itsestään, vaan niiden eteen on tehtävä työtä. Uskon, että voisimme seurakuntina tehdä paljon enemmän avioliittojen vahvistamiseksi kuin mitä nyt teemme.

Muutama vuosi sitten seurakunnassamme tapahtui vuoden aikana useita avioeroja. Se pysäytti. Menin polvilleni rukoillen hartaasti apua ja viisautta ylipaimenelta. Mietimme myös johtoryhmässä, kuinka vastata syntyneeseen tilanteeseen.

Uskon, että saimme tilanteeseen armoa ja viisautta. Teimme päätöksen panostaa avioliiton alkuvaiheeseen. Päätimme, että kaikki avioparit, jotka haluavat tulla seurakunnan pastoreiden vihkimiksi, on käytävä avioliittoon valmistava kurssi. Sen lisäksi heidän on osallistuttava avioliittoleirille tai kurssille ensimmäisen avioliittovuotensa aikana.

Syntyneistä kustannuksista seurakunta sitoutui maksamaan puolet. Tällä tavoin halusimme osoittaa, että olemme mukana heidän elämässään ja valmiit mahdollistamaan avioliitoille niin hyvän alun kuin mahdollista. Olemme tietysti mukana jatkossakin kaikin tavoin.

Viestimme on otettu suurella ilolla vastaan. Näemme jo nyt, kuinka myös nuoret avioparit ovat innoissaan vastanneet seurakunnan haasteeseen. Myös he haluavat antaa itselleen mahdollisuuden hyvälle yhteiselle elämälle. Suosittelen kaikille seurakunnille aktiivista otetta avioliittojen puolesta!

Antero Laukkanen

Majakka-seurakunta, Espoo